Kota-projektia on hauduteltu hartaasti. Useiden vuosien ajan erityisesti Pöljän koulun ja metsästysseura Pöljän Eräveikkojen puheissa on pyörinyt ajatus kodasta lähellä koulua. Alkuvuodesta asia nytkähti pykälän eteenpäin, kun kota päätettiin rakentaa.
Mukaan rakennusprojektiin lähtivät kylältämme kolme yhdistystä sekä Siilinjärven kunta. Pöljän Eräveikot lupautuivat rakennustalkoisiin, kunhan vain jostain löytyisi paikka ja rahaa. Paikkakaan ei ollut ongelma, sillä koulun pihapiiristä, kentän päädystä sellainen löytyi ja kunta suostui muitta mutkitta antamaan sen käyttöömme. Pöljän Kyläyhdistystä pyydettiin mukaan "rahoittajiksi" ja samaan syssyyn Pöljän Marttoja "muonittajiksi".
Aloimme muovata sopimuspaperia keskinäisten työnjakojemme selkiyttämiseksi ja seuraavaa sovitiin:
- Pöljän Kyläyhdistys toimii hankkeen nimellisenä vetäjänä. Kyläyhdistys järjestää Leader-rahoituksen Kalakukko ry:n kautta ja hankkii tarvittavat luvat. Lisäksi kyläyhdistys järjestää ja kustantaa tarvittavat vakuutukset rakentamisen ajaksi.
- Pöljän Eräveikot ry rakentaa kodan ennalta hyväksytyn suunnitelman ja budjetin mukaisesti talkoina ja ovat mukana yksityiskohtaisen toimintasuunnitelman, -aikataulun ja budjetin laatimisessa.
- Pöljän Martat huolehtii talkoomuonituksesta yhdessä kyläyhdistyksen kanssa kodan rakentamisen aikana ja osallistuu talkooeväiden kautta myös taloudellisesti hankkeeseen.
- Siilinjärven kunta luovuttaa hankkeelle käyttöön tarvittavan rakennuspaikan sekä puut. Pöljän koulu huolehtii kodan ylläpitotoimista hankkeen päättymisen jälkeen.
Tässä blogissa pääset seuraamaan, kuinka Pöljän kylälle rakennetaan kota yhdistysten ja kunnan yhteistyöllä Leader-rahoituksella.
Perjantaina klo 1700 talkoot laitetaan homma alulle tien teko pohjankaivu ym kahvit tarjolla.
VastaaPoista